Nyhet 20 maaliskuuta 2020 10:05

Kotona työskentely vähentää tartuntavaaraa

Koronaviruksen leviämisen välttämiseksi osa Nykvarnin kunnan työntekijöistä työskentelee kotoa käsin.

Kansanterveysviranomainen on kehottanut Tukholman alueen asukkaita työskentelemään omassa kodissaan, jos se on mahdollista.

- Haluan, että me työnantajana teemme osuutemme vähentääksemme Covid-19-virustartuntojen leviämistä yhteiskunnassa. Samalla meidän on kuitenkin ylläpidettävä tiettyjä toimintamuotoja, kuten hoitoa, koulua ja hoivaa, jotka ovat puolestaan edellytyksiä muulle yhteiskunnan kannalta tärkeälle toiminnalle. Toimintamme on sen vuoksi jatkuttava mahdollisesta tartuntojen leviämisestä huolimatta, toteaa kunnanjohtaja Frida Nilsson.

Vain ne työntekijät, jotka tekevät lähinnä hallinnollista työtä, voivat siis tehdä etätyötä.

- Samalla on tärkeää, että asukkailla on mahdollisuus saada yhteys kunnan virkamiehiin. Asukkaat eivät saa kokea toimintamme suljetuksi, eikä kunnantalo saa seisoa tyhjillään. Tiettyä toimintaa on siksi harjoitettava paikan päällä kaikesta huolimatta, Frida Nilsson toteaa.

Kunnassa sosiaalisia kontakteja vähennetään seuraavilla tavoin:

  • Kokoukset pidetään mahdollisuuksien mukaan digitaalisina.
  • Työntekijät tekevät mahdollisuuksien mukaan etätyötä.
  • Matkustamista rajoitetaan.
  • Konferensseja rajoitetaan.

Senast uppdaterad: 20 maaliskuuta 2020 10:05

Dela sidan
 

På nykvarn.se använder vi cookies för att webbplatsen ska fungera på ett bra sätt för dig. Genom att surfa vidare godkänner du att vi använder cookies. Läs mer om cookies här.