Nyhet 03 kesäkuuta 2020 16:06

Hallintoaluetyön suuntaviivat lausuntokierrokselle lautakuntiin

Suomen kielen hallintoaluetyötä koskevan vastuun toteuttamista ja seurantaa koskeva suuntaviivaehdotus oli neuvonpitokierroksella 1. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta välisenä ajanjaksona. Kunnanhallitus päätti viimeisimmässä kokouksessaan 2. kesäkuuta, että suuntaviivoja koskeva ehdotus lähetetään lausuntokierrokselle lautakuntiin 14. syyskuuta saakka.

Suuntaviivoja koskevasta ehdotuksesta käy ilmi, mikä vastuu kullekin lautakunnalle annetaan, mikä on uutta Nykvarnin kunnassa.

- Ajatuksena on, että kunnalla tulee olla yhtenäinen suhtautumis- ja työskentelytapa suomen kielen hallintoalueeseen liittyvässä työssään, ja olemmekin yhdessä Nykvarnin suomalaiset -yhdistyksen kanssa pitäneet itsestäänselvyytenä, että myös koulutus- ja hoito- ja hoivalautakunta osallistuvat näihin kysymyksiin liittyvään työhön. Koska tehtävä on uusi, lautakunnille on annettava mahdollisuus esittää omia näkökantojaan suuntaviivoja koskevan ehdotuksen johdosta, toteaa Nykvarnin kunnan kansliapäällikkö Sisilya Rhawi.

Kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä annetun lain mukaan viranomaisilla tulee olla tavoitteet ja suuntaviivat suomen kielen hallintoalueeseen liittyvälle työlleen. Nykvarnin kunta liittyi hallintoalueeseen vuonna 2015. Vuonna 2019 kunta laati selvityksen siitä, miten suomen kielen hallintoalueeseen liittyvää työtä voidaan kehittää. Tämä selvitys on otettu suuntaviivojen perustaksi.

Kunnan velvollisuuksiin hallintoaluetyössä kuuluu muun muassa palvelujen tarjoaminen ja esikoulutoiminnan ja vanhustenhuollon järjestäminen joko kokonaan tai olennaisilta osin suomen kielellä. Ruotsinsuomalaisille tulee myös antaa mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Senast uppdaterad: 03 kesäkuuta 2020 16:06

Dela sidan
 

På nykvarn.se använder vi cookies för att webbplatsen ska fungera på ett bra sätt för dig. Genom att surfa vidare godkänner du att vi använder cookies. Läs mer om cookies här.